Työhyvinvoinnista puhutaan paljon, eikä mikään ihme, sillä sen merkitys on suuri yrityksen toiminnan ja tuottavuuden kannalta. Työnantajan näkökulmasta työhyvinvointiin kannattaa panostaa, sillä se pidentää työuria, vähentää poissaoloja ja sitouttaa työntekijöitä työhön. Kaikki työhyvinvointiin panostettu aika ja kustannukset maksavat itsensä takaisin korkojen kera. Työhyvinvointiin vaikuttaminen ei kuitenkaan ole ainoastaan työnantajan vastuulla. Työntekijällä on yhtä suuri rooli hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja sen kehittämisessä. Yksittäisellä toimenpiteellä ei työhyvinvointia lisätä, vaan edistämisen kuuluisi olla jatkuvaa ja monipuolista. Se on suunnitelmallista työtä yhteisön hyväksi. Lisäksi työterveyshuollolla on oma roolinsa työhyvinvoinnin tukemisessa.
Työnantajan tulisi tarjota toimiva työympäristö, tavoitteelliset ja sopivasti haastavat työtehtävät ja antaa mahdollisuus työntekijälle kehittää työtään ja ammattitaitoaan. Myös kannustavalla ja oikeudenmukaisella johtamisella on suuri merkitys työhyvinvointiin. Hyvinvoivassa työpaikassa jokaisen vastuulla on huomioida työkaverit; kannustetaan muita, annetaan myönteistä palautetta ja ongelmatilanteista uskalletaan keskustella. Avoimessa ja kannustavassa ilmapiirissä puhalletaan yhteen hiileen ja autetaan toisia. Etenkin näinä lisääntyneinä etätyöskentelyn aikoina on tärkeää, että työyhteisön tuki on saatavilla etäisyyksistä huolimatta. On tärkeää voida puhua myös niistä ikävämmistäkin asioista ja luottaa työkavereihin.
Työn imu on positiivinen tunne, joka motivoi työntekijää. Se saa meidät aamulla lähtemään mielellään töihin ja nauttimaan siitä, mitä teemme. Tällaiset työntekijät ovat arvokas lisä työyhteisölleen, koska he ovat aloitteellisia, haluavat auttaa, sekä tartuttavat imua muihin yhteisön jäseniin. Työn imussa on pitkäaikaisia hyviä vaikutuksia sekä yksilölle itselleen, että koko organisaatiolle.
Sanotaan että, yritys voi niin hyvin, kuin sen henkilöstö. Siksi Bradolla on mietitty jo alusta lähtien henkilöstön hyvinvoinnin tukemista monin eri keinoin. Lakisääteisten toimien lisäksi Brado tarjoaa työntekijöilleen muitakin mahdollisuuksia työssä jaksamisen tueksi.
Bradolla käydään vuosittain kunkin henkilöstön jäsenen kanssa kehityskeskustelu, jonka pohjalta voidaan tarvittaessa muokata työtehtäviä sekä käydä läpi koulutusmahdollisuuksia. Tämä tukee työntekijän tunnetta vaikuttamisen mahdollisuuksista omassa työssään ja sen kehittämisessä. Tällä onkin iso vaikutus työhyvinvointiin. Lisäksi vuosittain henkilöstö vastaa palautekyselyyn, josta työnantaja saa arvokasta ja tärkeää tietoa työyhteisön jaksamisesta ja toiveista työtä kohtaan.
Brado kannustaa työntekijöitään pitämään huolta fyysisestä kunnostaan tarjoamalla sekä liikuntaetuutta, että mahdollisuutta liikkua työajalla tunnin viikossa. Olemme tänä keväänä lähteneet mukaan Kilometrikisa -nimiseen leikkimieliseen kisailuun, jonka tarkoituksena on kannustaa työntekijöitä lähtemään ulos nauttimaan luonnosta ja raittiista ilmasta, pyöräillen tai kävellen. Liikkumisen lisäksi Bradolla on tarjolla päivittäin terveellisiä välipalavaihtoehtoja ja kaikilla on mahdollisuus hyödyntää lounasetuutta. Sen lisäksi, että työssä jaksamiseen kannustetaan panostamaan liikunnan avulla, myös työergonomiaan on panostettu osana jokapäiväistä työtämme. Lähtökohta on, että kaikilla on käytössään säädettävät työpisteet, myös kotitoimistolla.
Työyhteisöllemme on tärkeää kokoontua muissakin kuin työn merkeissä, erilaisissa TYHY- päivissä ja muissa tapahtumissa. Henkilöstö pääsee itse vaikuttamaan tähän toimintaan, jolloin sekin on mielekästä. Tärkeintä kuitenkin on yhdessä tekemisen ilo. Olemme esimerkiksi käyneet erilaisissa pakohuoneissa ja kokeilemassa padelia. Usein myös näihin tapahtumiin liittyy hyvä ruoka ja saunominen.
Tärkeää on myös osata heittäytyä vapaalle ja irrottautua työstä mieluisan tekemisen parissa. Jollekin se tarkoittaa liikuntaa, toiselle puutarhan hoitoa tai hyvän kirjan lukemista. Jokaisella on se oma juttu tai sopiva aktiviteetti, joka palauttaa ja tuottaa energiaa. Kesän ollessa taas täällä, nautitaan valoisista ja toivottavasti lämpimistä päivistä!
Kesäkuussa 2021
Tiina Almgren ja Marianne Honkanen, toimistoassistentit