Rakentaminen koetaan perinteitä kunnioittavana, eli toisin sanoen konservatiivisena ja hitaasti kehittyvänä alana. Monia asioita varmasti vieläkin tehdään tietyllä tavalla, koska niin on tehty ennenkin. Eikä siinä mitään, monet käytännöt ovat toimivia. Kuitenkin julkisessa keskustelussa ja juhlapuheissa uusiutuminen, innovaatiot ja muut hienot termit pysyvät pinnalla, mutta käytännön tasolla asiat junnaavat paikallaan. Usein joutuu pohtimaan, kuka on se rohkein. Mikä on siis se rakennuttajataho, joka omilla rahoillaan uskaltaisi ensimmäisenä kokeilla jotain uutta materiaalia tai menetelmää, kun markkinoilta löytyy myös hyviksi havaittuja -tai ainakin melko toimivia- perinteisiä ratkaisuja?
On hyvin ymmärrettävää, että jos keskivertoperhe rakennuttaa itselleen ensimmäisen ja ainoan omakotitalonsa, ei siitä todennäköisesti tehdä futuristista teknologian multihuipentumaa tai vaihtoehtoisten materiaalien koelaboratoriota. Lopputulokseksi kelpaa keskinkertaisen kokoinen, mallinen ja näköinen, ihan tavallinen talo. Valitettavasti sama kaava toistuu myös ammattimaisessa rakentamisessa. Jos pienessä kunnassa tarvitaan uusi koulu tai päiväkoti, voi kyseessä olla historian suurin investointi ja kunnan koko tulevaisuutta määrittävä hanke. Onnistuessaan se ehkä kasvattaa elinvoimaa, epäonnistuminen voi johtaa ikuiseen kadotukseen. Yritykselle uusilla toimitiloilla on ennen muuta välinearvo. Pioneerihenkisten innovaatioiden tuomat kasvaneet kustannukset tai riskit houkuta, ellei yritys satu itse toimimaan kyseisellä alalla tai halua nimenomaisesti profiloitua edelläkävijänä. Mistä sitten löytyisi se ensimmäinen rohkea?
Rohkeita löytyy, onneksi. Suomessa on jo käytetty uusia menetelmiä ja haastettu rakentamisen vakiintuneita käytäntöjä. Valitettavasti tienraivaajat joutuvat monesti sijaiskärsijöiksi, jotka maksavat hinnan koko alan kehittämisestä ja kärsivät vielä seurauksetkin, jos lajinsa ensimmäisestä ei synnykään timanttista lopputulosta.
Surullinen esimerkki on Joensuun Ellin muutaman vuoden takainen puukerrostalohanke. Rakennuslehti uutisoi rakennuttajan turhautumisesta otsikolla ”Oikea puurakentamisen irvikuva”, mikä oli suora lainaus Ellin toimitusjohtajalta viite: Rakennuslehti – ”Oikea puurakentamisen irvikuva” – Suomen korkeimman puukerrostalon rakennuttaja arvostelee hanketta rajusti
Tämän kokemuksen perusteella lienee kohtuullista olettaa, ettei Joensuun Elli ole ensimmäisenä kehittämässä seuraavaa rakennusalan uutuutta, joka mediassa trendaa.
Kuvaavaa on, että ARA ei osallistunut Joensuun hankkeen rahoitukseen, koska se oli ARA:n mukaan liian kallista. Kenellä kehityksestä sitten on vastuu, jos valtiollinen rahoittajakin vetää mattoa jalkojen alta? Jätän vastauksen avoimeksi, mutta kannustan kehittämään. Ilmasto muuttuu ja elintavat muuttuu, joten myös tapojen ja tekniikan on muututtava. Itse olen vanhojen hirsitalojen fani, joka kovasti tykkää myös uusista puurakennuksista, tunnustaa betonin erinomaisuuden oikein käytettynä ja tunnistaa sen haasteet mm. ilmastolle. En myöskään unohda mainita terästä, jolla on varmasti ansaittu paikkansa rakentamisessa. Tilaa markkinoilla olisi varmasti myös muille ratkaisuille. Vaatiiko uusien innovaatioiden testaaminen ylemmän tason ohjausta, jotta riskit ovat siedettävän kokoisia ja hallittavissa?
Rakentamisessa ei oikein toimi ”Fake it ´til you make it”-ajattelu, koska lopputulosten täytyy olla kestäviä, turvallisia ja terveellisiä. Uusia innovaatioita tulee siis edistää aktiivisesti, mutta niiden tulee läpäistä tiukat seulat ennen käytännön sovelluksia. Uutuuksilla ei ole varaa tehdä ihmiskokeita, joissa joku tai jotkut voivat sairastua. Huolellisen ennakkovalinnan jälkeen toteutukseen pääseviä ratkaisuja pitää pystyä myös käytön aikana seuraamaan, mittaamaan, analysoimaan ja tarvittaessa korjaamaan tai korvaamaan. Tähän on olemassa teknologiaa, kunhan rakennuttajilla vain riittää ymmärrystä ja uskallusta investoida myös valmistumisen jälkeiseen aikaan.
Lopuksi peräänkuulutan talkoohenkeä ja vastuuta kantavia tahoja. Löytyykö julkista tahoa, joka todella suostuu jakamaan rakennuttajan riskit tai vaikka yksityisten yritysten liittoumaa, joka ottaa kehityksessä seuraavat harppaukset omalla kustannuksellaan? Jätän vastauksen avoimeksi, mutta ilmoittaudun innolla hankkeisiin mukaan!
Heikki Vihava
hankekehitysjohtaja, RI (AMK)
